Eläinten jälkien tunnistus: kynnet, varpaat ja askellus

Jälkien tunnistus toimii parhaiten kiinteässä järjestyksessä, koska jokainen vastaus rajaa seuraavaa kysymystä.

Laske varpaat. Neljä varvasta sekä etu- että takajaloissa viittaa koiraeläimiin, kissaeläimiin tai jäniseläimiin. Kaksi varvasta tarkoittaa sorkkaeläintä. Viisi varvasta etujalassa viittaa pesukarhuihin, näätäeläimiin tai karhuihin.

Etsi kynnenjäljet. Tämä on klassinen koira- vai kissaeläin -jako. NPS kirjaa, että kojootin jäljissä on aina kynnenjäljet, kun taas puuman kynnenjäljet yleensä puuttuvat.

Mittaa selkein jälki. NPS ilmoittaa kojootin jäljen noin 2,25 tuumaa leveäksi, soikeaksi ja lähes symmetriseksi, ja sen päkiän alaosassa on kaksi lohkoa. Puuman jälki on 3,5–5 tuumaa leveä, pyöreä ja epäsymmetrinen, yksi varvas on muita edempänä, ja päkiän alaosassa on kolme lohkoa.

Tämä järjestys erottaa useimmat ihmisten kuvaamat petoeläinten jäljet, ennen kuin hienovaraisempia piirteitä edes tarvitaan.

Kaikki kolme jättävät nelivarpaisia jälkiä kynnenjäljin, joten koko ja jälkijonon kuvio ratkaisevat.

Washington Department of Fish and Wildlife kirjaa suden jäljet noin 5 tuumaa pitkiksi ja 4 tuumaa leveiksi, ja niissä on neljä symmetristä varvasta, näkyvät kynnet ja päkiän etuosassa yksi lohko. Kojootin jäljet ovat suunnilleen puolet tästä. WDFW huomauttaa, että suurimpienkin koirarotujen jäljet ovat yleensä pienempiä kuin suden.

Jälkijono on yhtä tärkeä kuin yksittäinen jälki. WDFW sanoo sen yksinkertaisesti: susien kulkureitit ovat yleensä suoria, energiaa säästäviä tai määrätietoisia, kun taas koirien reitit kiertelevät usein. Ihmisen kanssa kävelevä koira poikkeaa hajujen perään, palaa takaisin ja kiertää kehää; jonnekin suuntaava luonnonvarainen koiraeläin ei tee niin.

Kuvaa siis muutakin kuin paras yksittäinen jälki. Kuvaa jälkijono sen ylittäessä avointa maastoa ja kirjaa, kulkeeko se suoraan vai kiemurrellen.

Kaksivarpaiset jäljet on helppo huomata ja helppo tunnistaa liian varmasti, koska useat lajit jättävät saman perusmuodon eri kokoisina. NPS antaa kaksi hyödyllistä vertailukohtaa: biisonin jäljet ovat enintään 6 tuumaa pitkiä ja varpaat kaartuvat sisäänpäin, kun taas peuran jäljet ovat noin 3 tuumaa pitkiä ja varpaat ovat suorat.

Suorien ja kaarevien varpaiden ero on arvokkaampi kuin pelkkä koko, koska iso peura ja nuori biisoni voivat olla jäljen pituudeltaan samaa luokkaa.

Muuta kirjattavaa ennen kuin lähdet paikalta:

• Ovatko sorkan puoliskot harallaan, mitä tapahtuu pehmeässä mudassa tai eläimen juostessa
• Näkyvätkö sivusorkkien jäljet pääjäljen takana
• Jäljen syvyys verrattuna lähellä oleviin jälkiin, jotka pystyt tunnistamaan
• Mihin jälkijono suuntaa — aidan ylityskohtaan, vesipaikalle, syönnösrajalle

Mikään näistä ei yksinään ratkaise asiaa, mutta yhdessä ne yleensä selvittävät, onko kyseessä peura, wapiti vai karja.

Jälkikuva ilman mittakaavaa on lähes hyödytön, ja se on yleisin virhe.

• Aseta viivain, kolikko tai objektiivinsuojus jäljen viereen samaan tasoon jäljen kanssa
• Kuvaa suoraan ylhäältä, ei vinosti, jotta mittasuhteet eivät vääristy
• Ota toinen kuva matalassa sivuvalossa — aikaisin tai myöhään päivällä tai matalalla pidetyn taskulampun valossa — jotta reunat ja varvaspäkiät erottuvat
• Kuvaa useita jälkiä, etu- ja takajalan, ei vain kauneinta
• Astu taaemmas ja kuvaa jälkijono avoimen maaston yli
• Kirjaa alusta: kiinteä muta, pehmeä muta, pöly vai lumi

Käy sitten järjestys läpi: varpaat, kynnet, koko, päkiän lohkot, jälkijonon muoto. Kuvaa se, niin sovellus tunnistaa sen; mittakaavaesineen avulla voit tarkistaa sen vastauksen tämän sivun mittoja vasten. Eläinten jätöksiä ja jälkiä käsittelevät sivumme sisältävät lajikohtaiset tiedot, kun tiedät ryhmän.